Ruijanpallas – kalastajan unelma, Lyngenin alpit

Kalastamme armottomalla Jäämerellä, jossa maisema ja meri ovat sanoin kuvailemattoman kauniit. Jäämerellä kalastaminen on jännittävää, sillä saaliskalan koko vaihtelee tyypillisesti 1–100 kg välillä, mutta yli 200 kg jättiläisiäkin on alueelta saatu saaliiksi. Koskaan et voi tietää, minkälainen eläin vieheeseen nappaa. Saaliina voi olla pieni tai iso ruijanpallas, sei, kissakala, merikrotti, turska, kolja, puna-ahven tai vaikka makrilli. Kaikki on mahdollista, kun lasket vieheen Jäämeren aaltoihin.

Ruijanpallas kasvaa jopa yli 300 kg painoiseksi hirmuksi, mutta hyvä ruokakala ja tavallisin saalis on n. 10–30 kg pallas. Jo 20 kg pallas vie haukiin ja lohiin tottuneen väsyttelijän uudelle tasolle, siiman päässä on raakaa voimaa. Onnekkaimmat voivat päivän aikana nähdä pyöriäisiä, merikotkan tai jopa ison valaan. Elo-syyskuussa saattavat myös revontulet valaista taivasta.


Ota mukaan sään mukainen vaatetus, lämmin, tuulen ja veden pitävä asu on välttämätön. Oma kelluntapuku tai pelastusliivi on mukava päällä. Tarvittaessa meiltä saat pelastusliivit kalastuksen ajaksi.

Retken tukikohta on Norjan Lyngenissä sijaitseva Havnnes Handelssted. Kohteessa on laadukas majoitus ja huippu kunnossa olevat veneet sekä palvelut. Kohteesta löytyy pieni kauppa ja bensaa veneeseen saa ostaa samasta kaupasta. Upea valokuvamuseo esittelee paikan pitkää historiaa, johon kytkeytyy myös Reisajoen koko jokilaakso.

Idyllinen ympäristö ja mahtavat maastot tekevät kohteesta ihanteellisen paikan perhematkailuun. ryhmä voi jakautua eri päivinä erilaisiin toimintoihin. Yksi osa porukasta voi lähteä patikoimaan, vaikka pihasta tai matkustaa autollaan Blåvatnetin parkkipaikalle ja aloittaa patikointi upealle siniselle järvelle.

Toinen osa ryhmästä voi lähteä meidän oppaamme kanssa läheiselle, pienelle lohi- ja taimenjoelle, joka on vain n. 15 minuutin matkan päässä. Joki soveltuu myös lapsien kanssa kalasteluun.

Kolmas ryhmä voi suunnata kulkunsa merelle kissakalan tai pallaksen kalastukseen. Joka on oppaamme kanssa turvallista ja hauskaa. Sinun ei tarvitse osata kalastaa. Me opastamme ja neuvomme kaiken tarpeellisen. Retki merelle sopii koko perheelle, sillä katseltavaa, kuvattavaa ja ihmeteltävää riittää ihan jokaiselle.

Retkihinta: Pyydä tarjous ja varaa retki
Kenelle: Retki sopii yli 10-vuotialle perusterveille henkilöille, veneessä voidaan olla yhtäjaksoisesti 4–6 h.
Saatavilla: Opastetusti 17.7. -6.8. Kesä 2023 on lähes täynnä. Nyt on hyvä suunnitella jo 2024 reissu!
Ohjelman kesto: Retki kestää 3-7 päivää, opastusta vesillä 6–8 h/kalastuspäivä
Ryhmän koko: 1–3 henkilöä / ryhmä, mahdollista toteuttaa myös 4–6 hlön ryhmälle. Yhteen veneeseen kolme henkilöä ja opas.
Majoitusoptiot: Tarjolla on eri kokoisia huoneistoja.
Majoitushinnat ja veneiden vuokrat ovat samat kuin varatessa ne itse kohteesta. Me hoidamme varaukset puolestanne, muiden järjestelyjen yhteydessä. Näin saamme teille parhaiten toimivan kokonaisuuden. Pyydä tarjous, linkki yläpuolella!
